Epäonnistuminen... vai onnistuminen?

02.05.2017 07:014 kuukautta sitten

Päiviä! Tai vaihtoehtoisesti yötä. Kiva, että olet tullut jälleen kerran lukemaan. Epäonnistuminen ja siihen liitoksissa olevat tunteet, asiat ja ilmiöt ovat ehkäpä keskeisin yrittämisen ja onnistumisen tiellä oleva tekijä. Aihepiiri kokonaisuudessaan on todella laaja, joten yksittäisessä kirjoituksessa on likimain mahdotonta käsitellä kaikkia aspekteja kattavasti. Vaan eipä hätää, otetaan muutama olennaisin näkökulma tarkempaan mankelointiin.

Tässä vaiheessa määrittelen epäonnistumisen kokemukseksi, joka seuraa siitä, kun ei saavuta tavoittelemaansa. Ihmiset tuntuvat ajattelevan jotakin tämän suuntaista epäonnistumisesta puhuessaan. Epäonnistumiset voi kokea muillakin tavoilla, niistä lisää myöhemmin.  Ongelma lienee siinä, että yrittämiseen liittyy aina epäonnistumisen mahdollisuus. Mitä vaikeampi haaste, sitä suurempi todennäköisyys epäonnistumiselle. Eikä kukaan kulje tuolla kylillä kertomassa juttuja tyyliin ”hei, minä epäonnistuin pääsykokeissa / laihduttamisessa / töissäni / missä vain, eikö ole hienoa?”. Lehdet eivät ikinä laadi otsikoita tyyliin ”näin sinäkin epäonnistut”. Ehei, epäonnistuminen on persiistä. Se sattuu. Se on lannistavaa. Se todistaa, ettei tavoitteena ollut asia onnistu. Koska ihminen on enimmäkseen looginen ja mukavuudenhaluinen, tässä kohtaa on henkisesti helpointa sekä turvallisinta vain jäädä kotisohvalle.

Vai onko sittenkään noin? Ynnäillään hieman. Lyhyellä aikavälillä luovuttaminen ja sohvautuminen kyllä houkuttelee. Jatkaminen olisi tuskallista, olethan sentään todistetusti luuseri, ja sohva taas kovin pehmeä. Helppo valinta. Mutta entäs pidempi aikaväli? Alkuperäinen unelma ja tavoite tuskin katoaa, ainakaan kovinkaan helposti. Etenkään mikäli unelma oli todella tärkeä. Tavoitteen perään tulee haikailtua ”voi olisipa se ollut hienoa”. Ja tämä tekee jossakin määrin kipeää. Mitä merkityksellisempi tavoite, sitä enemmän kaipausta. Pitkällä aikavälillä luovuttamisesta tulee todella helposti huonompi vaihtoehto! Onko siis yhtään mitään järkeä kokea epäonnistuminen pelkästään negatiivisena ja toiminnan jatkamista uhkaavana tekijänä? Ei ole, ei todellakaan.

Epäonnistuminen sattuu tänään, mutta se voi hyvinkin kantaa hedelmää ylihuomenna. Valitettavasti ylihuomisen ennustaminen on lähes mahdotonta. Siksi epäonnistumisiin kannattaa suhtautua niin, etteivät ne lopeta kehittäviä ja eteenpäin vieviä pyrkimyksiä. Kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse on edelleen askel eteenpäin.

Itsepetos taas on ihan oma juttunsa. Sokea usko omaan tekemiseen ympäristön palautteesta huolimatta on kokolailla yhtä haitallista mutta siihen kiinnitetään huomiota enemmän. Jopa niin paljon, että vähänkään lennokkaampi haaveilu lytätään nopeasti muiden toimesta. Mikäli emme itse voi tehdä jotakin, sanomme herkästi muille, ettei sitä voi tehdä. Toppuuttelemme. Tarkoitamme hyvää. Ettei nyt vaan tulisi mitään pettymyksiä.

Emme ymmärrä riittävän hyvin, että yrittämättä jättäminen saattaa johtaa isoon katumukseen ja harmiin myöhemmin! Tulemme väittäneeksi, että pelaaminen ”varman päälle” on riskitöntä. Ei se välttämättä ole. Varmoja valintoja tekemällä emme ikinä saa selville mihin kaikkeen meistä olisikaan ollut. Intohimo, päättäväisyys, kriittisyys, halu ja kyky sietää pettymyksiä ovat onnistumisen avaimia. Intohimo löytyy sinusta itsestäsi ja kaikkia muita voi opetella. Aika siistiä, vai mitä?

Kuten todettua, mitä vaikeampaan leikkiin lähtee, sitä enemmän tarvitaan rakentavaa suhtautumista epäonnistumiseen. Tilanteen voi nähdä ainakin:

-Mahdollisuutena oppia. Tämä ratkaisu ei näissä olosuhteissa toiminut. Voisiko se toimia joissain muissa olosuhteissa? Miksi ratkaisuni eivät toimineet? Mitä täytyy muuttaa?

-Kokemuksen karttumisena. Aivan varmasti tiedät nyt aiheesta enemmän.

-Uusien ajattelutapojen löytämisenä.

 -Rohkeutena. Lähdit taistelemaan, yrittämään, katsomaan mitä tulee. Annoit kaikkesi, turpaan tuli. Ärsyttää. Hienoa! Seuraavaan kertaan valmistautuessa tuo ärsytys voidaan kääntää eteenpäin vieväksi voimaksi. Se toinen kaveri on edelleen siellä sohvalla ja miettii pitäiskö tehdä jotain elämällään…

-Sisukkuutena. Et luovuttanut kesken leikin vaikka näytti huonolta. Tai, tällä kertaa onnistuit löytämään omat rajasi.

-Henkisen pääoman karttumisena. Vaikeat hetket ovat parhaita paikkoja rakentaa sitkeyttä ja periksi antamattomuutta. Ne kantavat myöhemmin onnistumisiin.

-Omalla persoonallisella tavallasi. Ehkä keksit jonkun oman tavan nähdä epäonnistuminen uudessa valossa. Aina parempi!

Suhtautumistavan muuttoa voi harjoitella konkreettisesti sillä, että etsii epäonnistumisestaan jonkun hyvän puolen. Ehkä jokin asia meni täysin suunnitellusti tai olosuhteisiin nähden hyvin. Ehkä tajuat yrityksesi olleen aika hataralla pohjalla mutta olit rohkea ja uskalsit lähteä. Pystyt olemaan rohkea jatkossakin. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Oleellista on se, että pystyt itse aidosti kokemaan esiin nostamasi asian hyvänä puolena.

Pidempi aikaiseksi tavoitteeksi kannattaa ottaa asenteen muuttaminen niin, että epäonnistumisia ei ole olemassakaan. On vain haluttuja lopputuloksia ja niitä joita ei halunnut. Yrittäminen, toiminta, harjoittelu ja pyrkimys eteenpäin jatkuu. Liike ei lopu vaikka turpiin tulisikin. Kerta toisensa jälkeen. Riittävän vaikeiden tavoitteiden kohdalla epäonnistumiset ovat väistämättömiä. Siitä huolimatta palaat yhä uudestaan tavoitteesi pariin. Vaikeuksien kohtaaminen on voittamista! Eivät ne tavoitteet ole liian vaikeita, keksit kyllä keinot! Niistä ei pidä tinkiä. Luota itseesi ja tavoittele ”mahdottomia”.  Kyse on siitä, että opit suhtautumaan välttämättömiin mahalaskuihin niin, että olet taas mahdollisimman pian radalla intoa puhkuen.