Kehityskaari

27.03.2017 21:205 kuukautta sitten

 

Morjensta! Tervetuloa lueskelemaan päivän tarinaa.

Tänään haluan hieman valottaa niitä tapahtumia, jotka ovat mahdollistaneet nykyiseen haasteeseen tarttumisen. Matkan varrelle mahtuu todella mahtavia kokemuksia ja lopputuloksia jotka voisi luokitella epäonnistumisiksi. On ehkä yllättävää, että nämä niin sanotut epäonnistumiset olivat kaikista tärkeimpiä jatkon kannalta. Ne olivat tarpeellisia. Esitän, että epäonnistuminen voi olla joskus tarpeellista. Ei, en ole humalassa, vaikka siltä saattaakin kuulostaa. Palataan tähän mietteeseen myöhemmin. Lähdetään ensin liikkeelle.

 

Kesäkuussa 2006 olin tuossa kunnossa. Pulla maistui. Liikaa. Kilometrin yhtä mittainen juokseminen oli täysin utopistinen ajatus. Tilanne kyllästytti, hommasin syksyllä kuntopyörän ja aloin katsella elokuvia samalla kuntopyörää polkien. Samalla tuumin mitä olisi fiksua syödä ja mitä ei. En tosin tiennyt mistään mitään, joten virhearvioita ruuan suhteen tuli usein. Mutta kevääseen 2007 mennessä painoa oli lähtenyt sellaiset 15kg.

Sisäpyöräily toimi alkusysäyksenä maantiepyöräilylle. Hommasin kesää 2007 varten kaupunkipyörän. Tai jonkun semmoisen. Sillä oli mukavampi ajaa. Kesällä 2006 ajoin maastopyörällä jonkun 1000km. Ajoasento oli totaalisen surkea, varusteita ei ollut nimeksikään mutta into oli kova. 

En enää muista kumpi tuli ensin, maraton innostus vai triathlon innostus. Niin tai näin, vuoden 2008 alkupuolella kuulin, että puolimatka on olemassa. Olin, että vau tuohan kuulostaa hienolta. Hieman myöhemmin kuulin täysmatkasta ja menin ihan solmuun. Siis, eihän sellaista matkaa VOI tehdä. Ei vaan voi. Vai voiko? Teräsmies matka alkoi houkutella kovaa. Tiesin jo ennestään, että maratonin yleinen aikaraja on 6h. Täysmatkalla se on 16h. Otin laskimen käteen ja aloin laskea millä vauhdilla pitäisi edetä, jotta maaliin pääsisi tarvitussa ajassa. Huomasin, että vauhdin voi pitää verrattain matalana ja silti ehtiä maaliin 14-16h ajassa.

Aloin treenata. Pyöräily oli jo silloin mieluisin laji. Uin melko paljon. Halusin varmistaa, ettei homma jää siitä kiinni. Juoksu oli haastavampi laji.  2010 Nokialla täysmatka kaatui ajalla 14h27min. Olin viimeinen maaliintulija mutta fiilis oli jotain käsittämätöntä, kuten oheisesta kuvasta voi huomata.

 

Maalissa sain silloiselta triathlonliiton toiminnanjohtajalta onnittelukättelyn ja pussin pullaa. Reitillä saatu kannustus, myös niiltä huipuilta, oli ihan mieletön kokemus. Tuumailin, että tässä taitaa ollakin se oma juttu.

Aloin etsiä aina seuraavaa haastetta. Suorituskyvyn tutkimisessa oli jotakin puhuttelevaa. Nokian täysmatka oli kova kisa, mutta ensimmäinen todella haastava kilpailu oli vuoden 2012 Pajulahden täysmatka. Lähes koko pyöräilyn ajan satoi, lisäksi ajoimme noin 38km kierrosta, joten ison osan ajasta olin täysin yksin. Juoksuosuudelta on kuitenkin upeita muistoja. Läskimaija eli Kallioniemen Jussi oli samassa kisassa ja taivalsimme jokusen kilometrin yhdessä. Sittemmin Jussi teki ME tuloksen juoksemalla 27kg:n rinkan kanssa maratonin aikaan 4.34.32.

Välillä triathlon on just näin kivaa

Joroisille 2014 olin treenannut kovaa, mutta kuivahdin pahasti jo pyöräilyssä. Pettymys oli kova, kun pyöräilyssä huomasin, että nyt ei jalat liiku. Yhtään. Palelu Pajulahdessa mahdollisti jatkamisen juoksuvaihtoon ja lopulta taistelemisen maaliin asti. Ajallisesti tulos oli jotain aivan muuta kuin mitä piti, mutta sen henkinen vaikutus oli merkittävä ja erittäin tarpeellinen. Lupasinkin palata niihin tarpeellisiin epäonnistumisiin. Tässä siis niistä ensimmäinen.

Taistelutahtoa. Ärrimurria. Sillä mennään kun mennä täytyy. Tosin ei karhutkaan koko aikaa riehu... ;)

Olin niin loppu että tuo koroke meinasi olla liikaa.

2015 lähdin seikkailemaan Triathlon X:ään Englantiin. Edellisessä tekstissäni kerroin hieman tapahtumia. Huono valmistautuminen paikan päällä johti kilpailun keskeytymiseen 13km kohdalla juoksussa. Huomasin tilanteeni toivottomuuden jo noin pyöräilyn puolivälissä. Olin kumminkin parkinnut nahkaani Joroisissa edellisenä vuonna ja olin sen kokemuksen siivittämänä paljon valmiimpi kohtaamaan henkisen haasteen, joka oli vuoden 2014 vastaavaa suurempi. Sain Joroisilta taitoja joita ilman en olisi pystynyt viemään X:ää niin pitkälle kuin vein. Kyseisestä kilpailusta sain jälleen jatkoa ajatellen tärkeitä kokemuksia sekä ystäviä.

Viime vuonna otin revanssin ja tulin maaliin. Sain huoltoapua Robilta, jonka olin tavannut edellisessä kilpailussa. Rob myös piti tarkistuspistettä Scafell Piken huipulla, jossa oli kääntöpaikka. Olimme lähdössä sopineet näkevämme myös Robin pisteellä. Kyseinen sopimus pisti laittamaan tossua toisen eteen myös niiden vaikeampien hetkien aikana.  Juoksuosuus oli meikäläisen motoriikalle äärimmäisen haastava. Olinkin maaliin tullessani mielissäni huomatessani, etten ollut likimainkaan niin loppu fyysisesti kuin edellisellä kerralla. Siitä huolimatta kisa oli ollut valtaisa haaste. Juuri mieleiseni.

Paneudun asiaan seikkaperäisemmin myöhemmin, mutta jo tässä kohtaa esitän, että itsensä haastaminen on taito, jota voi opetella ja jossa voi kehittyä. Ei ole mikään sattuma, että olen lähdössä triplalle. Aiemmat kokemukseni mahdollistavat tähän haasteeseen tarttumisen ja se loppuun asti suorittamisen. Jos olisin halunnut päästää itseni helpolla, en olisi nyt kirjoittamassa tätä, etkä sinä lukisi. Se olisi kovin harmillista. Asiat eivät aina etene niin nopeasti kuin me haluaisimme. Tuppaamme olemaan melko kärsimättömiä. Kuvaamallani kehityskaarella haluan saada sinut pohtimaan mitä kaikkea hienoa juuri sinä voit tehdä. On totta, että voit olla jossakin asiassa aivan susipaska tänään. Mutta jos juuri se on sun juttu ja intohimo, vuosien kuluessa saatat kehittyä todella taitavaksi. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus kasvaa, kehittyä ja oppia. Voi olla, että taitoja kasvattaessa huomaat että juu, haluatkin tehdä jotain aivan muuta. Ei se juokseminen ollutkaan kivaa, haluatkin harrastaa seinäkiipeilyä. Tekemisen kohde muuttuu, liike jatkuu. Olennaisinta on ymmärtää, että meillä on kapasiteettia vaikka ja mihin. Emme edes itse tiedä mitä kaikkea voisimme tehdäkään, koska emme ole yrittäneet. Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä liikkeelle, katsoa, kokeilla ja yrittää. Suosittelen, saatat yllättyä iloisesti!



Tahkolla 2016 oli näin komia auringonlasku.