Pari sanaa asennoitumisesta

23.06.2017 21:105 kuukautta sitten

Tervehdys jälleen! Tai vaihtoehtoisesti tervetuloa, jos et ole aiemmin näitä tekstejä lukenut. Tänään palaamme jälleen ydinasioihin, eli henkisiin kysymyksiin, erityisesti suhtautumistapaan. Tapamme nähdä asiat sekä tilanteet, määrittelee melko pitkälle sen, miten tilanteissa toimimme tai emme toimi. Tämä muuten on monimutkaisempaa kuin miltä aluksi kuulostaa. Nimittäin tunteita tulee ja menee, mutta hetkellisesti tunteet saattavat olla hyvin voimakkaita ja johtaa meitä johonkin, minne emme oikeastaan ollenkaan halunneet. Toisaalta taas, huonoissa tilanteissa on mahdollista keskittyä hyviin tunteisiin, hypätä niiden selkään ja matkata paremmin kohti tavoitetta. Ensimmäinen asia lienee ehkä tutumpi: ”otti pannuun, niin lopetin”. Jälkimmäinen taas saattaa aiheuttaa tuhahtelua, että eihän tuo ole mahdollista, tuohan on ajatusleikkiä, höpöhöpö -juttuja. Kyseessä on taito. Jos ei ole ikinä tietoisesti yrittänyt nähdä vaikeassa tilanteessa hyviä, viihdyttäviä, kannustavia yms. positiivisia vivahteita, ei varmastikaan ole kovinkaan hyvä niitä löytämään.

Ultrakollega Mikko Liukka on määrittellyt itsensä seuraavalla tavalla: ”Minussa on kaksi puolta juoksijana: armoton kilpailija ja ukrainalainen palkkamurhaaja Igor, joka puskee läpi mistä vain ja toisaalta elämyksiä hakeva loputtoman positiivinen höpöttäjä.” Mikolla on projektina juosta Nuorgamista Helsinkiin 1.7 – 30.7. Muutama muukin lähtee matkaan mukaan. Olennaista oli kumminkin tuo Mikon esittely. Mielestäni Mikon määritelmässä on jotain erityisen tärkeää, joka saattaa mennä helposti ohitse. Nimittäin lannistumaton kovuus yhdistettynä iloiseen pehmeyteen. Molemmat ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä. Hetkellisesti täytyy kyetä painamaan läpi siitä kuuluisasta harmaasta kivestä. Ilman tätä kykyä käy helposti niin, että vaikeissa paikoissa luovuttaa aivan liian aikaisin. Elämä ei kumminkaan ole vain ryppyotsaista puurtamista, vaan värikäs seikkailu, johon kuuluu myös ne harmaat pätkät. Pitää osata ottaa rennosti, nauttia, nauraa ja vähän hölmöilläkin. Muutenhan sitä suorittaa omaa elämäänsä. Ja siinä palaa loppuun.

Näiden ominaisuuksien välillä pitää osata tasapainoilla, sillä etenkin tuo suorittaminen jää helposti päälle. Sille on ehdottomasti paikkansa, mutta jos ei ole varovainen, suorittaa koko ajan. Silloin saattaa tehdä itsestään hieman rasittavan henkilön. Aina iloinen höpöttäjä taas on kyllä miellyttävää seuraa muttei ehkä saa haluamiaan tavoitteita suoritettua.

Kuinka näitä ominaisuuksia voisi kehittää? Itse olen pyrkinyt siihen, että oma pysäyttämätön torpedo-igorini on hereillä ainoastaan treenien tai tarvittaessa kisojen aikana. Nyttemmin siitä on tullut tapa, mutta alkujaan sitä piti herätellä. Pohja sille on aggressiossa. Lyhyesti sanottuna kanavoin pettymyksiä, ärsytyksiä, suuttumusta yms. eteenpäin vieväksi moottoriksi. Aikaisemmin saatoin esimerkiksi muistella vaikealla lenkillä jotakin vittumaista kokemusta, jonka muistelu suututti. Siitä sain henkistä virtaa, jolla jaksoin pari kilometriä eteenpäin. Kokemus ja tunne jäivät sitten sinne lenkkipolulle, kotona oli hyvä fiilis, koska olin saanut tehtyä oivallisen harjoituksen. Tietenkin, on päivänselvää, että pettymykset sekä vastaavat asiat on kohdattava ja käsiteltävä. Epäonnistumiset ovat muuten mielestäni parasta mahdollista polttoainetta. Nälkä ja halu onnistua sekä kirvelevä tappion kokemus ovat erittäin voimakkaita tunnekokemuksia, jotka ovat valjastettavissa henkiseksi voimaksi, kun sitä tarvitaan. Tässä taas yksi syy, miksi epäonnistumisia ei kannata pelätä.

Igorini osaa myös iloita. Toisinaan hymyilen, kunnes sattuu niin paljon, että naurattaa. Tosissaan tekeminen ei ole synonyymi vakavan tekemisen kanssa. Rentous, ilo ja leikkisyys. Kuka sitä nyt aina jaksaa kehittää otsaryppyjä. Miten näitä ominaisuuksia sitten kasvattaa? Kuten olen aiemmin kirjoittanut, käytännössä kaikista asioista, tapahtumista ja tilanteista on löydettävissä jotakin hyvää. Tämän opettelun voi aloittaa ihan pienistä arkisista asioista. Esimerkiksi siitä, ettei herätyskello soittanut aamulla. Nauti siitä mitä ikinä teetkin. Saat tehdä sitä, sinulla on mahdollisuus tehdä sitä. Jos huomaat, että suoritat liikaa, voit koittaa ottaa jakson, jolla teet mahdollisimman paljon hauskoja, mukavia ja miellyttäviä asioita. Muutama viikko ei muuta kokonaisuutta vuositasolla mihinkään. Mutta muutama viikko voi muuttaa merkittävästi tapaasi suhtautua tekemiseesi.

Myönteinen ajattelutapa on erityisen tärkeä siksi, koska se on keskeisin toimintaa ylläpitävä tekijä. Harrastuksistaan, työstään, unelmistaan on nautittava, jotta niihin jaksaa panostaa.

Kolmas keskeinen suhtautumiseen vaikuttava komponentti on avoimuus uudelle, valmius kokeilla asioita ja uteliaisuus. Välillä olemme turhan kankeita kokeilemaan uusia asioita. Saatamme pelätä muutosta ja toisinaan koemme, että tarvitsemme kokemusta juuri tietystä asiasta, jotta voimme tehdä sitä. Hieman väännetty esimerkki seuraa. Pekka hakee töihin televisioita rakentavaan firmaan. Pekalta puuttuu kokemus televisioiden rakentamisesta, mutta Pekka on rakentanut tietokoneita, kaiuttimia, tietokoneita ja hän on erittäin kiinnostunut elektroniikasta yleensä. Pekka ei saa työtä, koska häneltä puuttuu kokemus televisioista. Saman tyyppisiin tilanteisiin törmää useammin kuin soisi. Miten voi saada kokemusta asiasta X, jos ei koskaan uskalla tehdä asiaa X? Sama asia toisin ilmaistuna: Miten uskaltaa kokeilla uusia asioita, jos ei koskaan uskalla kokeilla uusia asioita? Rohkeus toimia ja yrittää lisääntyy, kun hakeutuu vapaaehtoisesti omalle epämukavuusalueelle. Ei ole pakollista venyttää kerralla rajoja äärimmäisyyksiin. Toistot ratkaisevat. Sanotaan, että ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja että vältämme epämukavuutta. Kaiketi tässä on perää. Mutta eräs asia hämmentää minua. Jokainen uusi päivä on erilainen. Joudumme (tai pääsemme) uusiin tilanteisiin jatkuvasti. Etenkin sosiaalinen vuorovaikutus on jatkuvaa soveltamista ja uuden kohtaamista. Mitä tulee sosiaalisuuteen, olemme lajina soveltamisen mestareita. Miksi ihmeessä uudet tilanteet sitten ovat meille hankalan tuntuisia?

Mielestäni me voisimme aivan yhtä hyvin olla erittäin avoimia, uteliaita ja innokkaita kokeilemaan uutta.