Finntriathlon - Suomen suurin triathlonyhteisö.

Suomen ensimmäinen, ja Euroopan kolmanneksi vanhin, triathlonkilpailu Joroisten Finntriathlon on kautta aikain ollut tunnettu hyvästä tunnelmastaan, Joroisten Hengestä. Tämä henki syntyy palveluhenkisen talkooväen, kannustavan yleisön ja huoltojoukkojen sekä itsensä likoon laittavien osallistujien yhteistyönä. Vaikka Finntriathlon on laajentunut myös muille paikkakunnille, olemme pitäneet kiinni tuosta arvokkaan "Joroisten Hengen" vaalimisesta. Meille on kunnia-asia luoda ja ylläpitää yhteisöä, johon kuulutaan ja jossa kannustetaan toisia samalla kilpaillen rehdisti itseään tai toisia vastaan. Finntriathlon, kaikissa sen nykyisissä ja tulevissa toimintamuodoissaan, haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisuuden ja tukea toteuttaa omia unelmiaan ja tavoitteitaan.

Yhteisöunelmille.fi -palvelun avulla voimme tarjota alustan sekä yhteisölisyyden ylläpitämiseen kesäkauden ulkopuolella että valmennus- ja tietopalvelua jäsenille. Yhteisöunelmille.fi-sivu kerää yhteen koko Finntriathlon-palvelutarjonnan ja voit itse valita, mikä on sopiva määrä palveluja juuri sinulle.

Ajankohtaista

Treenaa tehokkaasti

Kestävyysliikkujia hemmotellaan näin joulun alla, sillä nyt on ilmeistynyt kova lukupaketti Treenaa tehokkaasti. Mittaaminen on aina kuulunut urheiluun, mutta teknologian arkipäiväistyttyä mittaaminen ja harjoittelun tallentaminen on helppoa, käyttäjäystävällistä ja kaikilla liikkujille soveltuvaa. Kirjaa voi tilata ainakin yhteistyökumppanimme verkkokaupan kautta ( Fitra-kauppa ), mutta on kirjaa tavattu ainakin suurimmista kirjakaupoistakin. Kirja avaa harjoittelun suunnittelun merkitystä, ku...

07.12.2017 11:326 päivää sitten

Valmistaudu hiihtokauteen!

Luminen talvi on jo saapunut pohjois-Suomeen ja etelässäkin saatiin pieni maistiainen hiihtokaudesta, kunnes säiden herra palautti "normaalin" marraskuun sään. Mikäli et ole ehtinyt valmistatua hiihtokauteen, niin nyt kannattaa aloittaa. Hiihtäminen talvella on mitä parhainta kestävyysharjoittelua myös triathlonharrastajalle, jolla tavoitteet ovat kesäkaudella. Mikäli ulkona on hyvät olosuhteet hiihtoon ja tekniikka Ennen hiihtokauden alkua kannattaa monipuolistaa omaa harjoittelua ottamalla ja...

22.11.2016 10:061 vuosi sitten

Mene metsään (osa 2)

Syksy on hyvää aikaa hypätä ulos tutusta kaavasta ja hakea monipuolisuutta luonnosta ennen kun talvi pakottaa tekemään juoksulenkit kovalla ja liukkaalla alustalla. Maastossa pyöräilyn rinnalla kannattaa myös tehdä jalkalenkit muualla kuin asfaltilla. Viikon pitkäksi suunniteltu lenkki voi olla vaihteeksi vaikka vaellustyyppinen pitä jalkalenkki. Riippumatta triathlonharrastajan iästä, kannattaa juoksualustaksi valita mielummin pehmeä kuin kova. Sopivasti joustava alusta säästää niveliä, mikä o...

23.09.2016 10:001 vuosi sitten

Mene metsään (osa 1)

Kesä kääntyy vääjäämättä kohti syksyä ja useimmat ovat ehtineet jo hieman hengähtää, lomailla ja palautella kesän jälkeen. Syksyn sää on sen verran viileämpi ja valoisa aika lyhyempi, että ulkopyöräily kannattaa siirtää maantieltä maastoon. Asfaltilta poistuminen antaa paljon uusia treenimahdollisuuksia ja avaa uusia ovia nauttia reiteistä, luonnosta ja hiljaisuudesta. Se, miten syvälle metsään kannattaa sulkeltaa, riippuu alla olevasta menopelistä. Myös työmatka-ajossa näppärä cyklocross-pyörä...

15.09.2016 11:061 vuosi sitten

Finntriathlon Syysleiri 28.-30.10.2016 Vierumäellä

Aloita ensi kauteen (2017) valmistautuminen Finntriathlon Syysleirillä! Vierumäellä järjestettävä perjantaista sunnuntaihin kestävä leiri on tehokas startti uuteen kauteen. Leirin aloittaa valojänis-juoksutesti, josta saat tiedon sen hetkisestä kunnosta sekä sykerajat harjoitteluun. Leirillä on ohjattuja harjoituksia sekä 2 luentoa, joista toinen palauteluento valojänistestiin liittyen. Viikonloppu on tiivis, mutta sopii eri tasoisille harrastajille, sillä harjoituksissa osallistujat jaetaan ry...

03.08.2016 09:221 vuosi sitten